Vaurauden liiketoiminta perustuu siihen, että yrityksille välitetään lainaa. Pandemian alettua vuonna 2020 kukaan ei tiennyt miten pk-yritysten käy kriisin keskellä. Tuleeko iso aalto, joka kaataa tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia pk-yrityksiä? Uskaltaako pk-yrityksille myöntää lainaa? Näkymä oli erittäin sumuinen.

Pandemian aiheuttama tilanne sisälsi katastrofin ainekset, mutta tuolta ajalta kerätty tilastotieto kertoo erilaisen tarinan. Nyt vuonna 2021 investointeja toteutetaan, ja Vauraudella on käsiteltävänä historiansa suurin määrä yritysten lainahakemuksia.

Liiketoimintajohtaja Ilkka Maulavirta vastaa Vaurauden instituutiosijoittajasegmentistä ja kansainvälistymisestä. Tehtävä tarjoaa näköalapaikan kotimaan sijoitusmarkkinalle ja kansainväliseen kenttään: ” Hyödynnän työssäni runsaasti dataa, jonka perusteella näkee hyvin mitä sekä yrityksille että sijoittajille ja heidän tuotoilleen kuuluu ja miten tilanne on kehittynyt pandemian aikana.”

Maksuvapaapyyntöjä alkoi tulla

Vuonna 2020 maaliskuun toisen ja huhtikuun ensimmäisen puoliskon alla Vauraudella koettiin maksuvapaapyyntöjen suma. Yrityksissä oltiin hyvin epätietoisia ja näkymä tulevaisuuteen oli lähes olematon.

Vaurauden aktiivisten yritysten lainakannasta 15 % – mikä tarkoittaa noin 50 lainaa – sai maksuvapaata koronasyistä. Maksuvapaat, joiden pituus vaihteli kolmesta neljään kuukauteen, myönnettiin kaikille niitä pyytäneille.

Positiivisia signaaleja

Vapaakuukaudet käytettiin, ja lainojen takaisinmaksuohjelmat käynnistyivät heinä-elokuussa 2020. Saatiin ensimmäinen vahva signaali yrityskentän pelättyä paremmasta tilanteesta: yhtä lukuun ottamatta kaikki yritykset suorittivat lainanmaksut sopimuksen mukaan.

Tilanne kesällä 2021

Tämän vuoden kesäkuun lopussa, vain runsas vuosi pandemian alusta, tilanne oli jo varsin lupaava. Maksuvapaata saaneet yritykset olivat palanneet maksuaikatauluihinsa todella hyvin.
Viidennes oli maksanut lainansa kokonaan.

Puolet oli palannut normaaliin lainanmaksuaikatauluun.

Viidennes jatkoi lainojen takaisinmaksua, mutta suoritukset tulevat viiveellä ja epäsäännöllisemmin.

Vain 10 % maksuvapaata pyytäneistä yrityksistä oli joutunut sellaisiin ongelmiin, että niiden osalta piti ryhtyä perintätoimiin. Käytännössä osuus on kuitenkin vain 1.5 % Vaurauden koko aktiivisesta lainakannasta, mikä on pahimpiin odotuksiin nähden todella vähän.

Ei merkittävää maksuviivästysten kasvua

Vauraudella on käytössä jatkuva maksuviiveseuranta, ja viivästyneitä maksuja seurataan erityisen tarkasti. Seurannassa ei nähty koko koronavuonna merkittävää maksuviivästysten kasvua niilläkään yrityksillä, jotka eivät olleet pyytäneet maksuvapaata.

Paluu hyvälle kasvu-uralle

Koronapandemia toimi eräänlaisena suunnittelemattomana Vaurauden lainaportfolion stressitestinä. Pandemian aikana kerätty tilastotieto osoittaa, että Vaurauden lainaportfolioissa ei ole tapahtunut merkittävää heiluntaa. Jälkikäteen tarkastellen voidaan todeta, että uhkaavasta tilannekuvasta huolimatta oltiin kaukana katastrofista. Myös Vaurauden sijoittaja-asiakkaat voivat olla tyytyväisiä hienoihin lukemiin. Riskit on pystytty hallitsemaan ja merkittävä osa laina-asiakkaista suoriutui lainanmaksustaan erinomaisesti myös vaikeassa taloustilanteessa.

Ilkka Maulavirta kertoo, että talouden palauduttua kasvu-uralle vaihtoehtoisten rahoittajien palveluille on kysyntää: ”Vaurauden saamien lainahakemusten määrä on tällä hetkellä suurin sitten yrityksen perustamisen.”