Kun Ilpo Kuusimaa vuonna 2017 osti Scan Burgerin liiketoiminnan omiin nimiinsä, lähtötilanne oli kunnianhimoinen, mutta vaati tuekseen rahoitusratkaisun. Nyt muutamia vuosia myöhemmin, hänen johtamansa ScanBurger-konsepti toimii jo 83 liikepaikassa ympäri Suomea ja uusia ketjuravintoloita on auennut jo 18 toimipisteen verran lisää. Kasvun mahdollistajana on ollut pitkäaikainen kumppanuus Vaurauden kanssa.
Liiketoimintakonsepti, joka on helppo monistaa
Kuusimaan yhtiö, Fast Food Autogrill Oy, vastaa ScanBurger-brändistä ja sen kehityksestä. Yritys luo konseptin valmiiksi yrittäjille: ruokalistat, reseptiikka, markkinointi ja liiketoimintamalli suunnitellaan keskitetysti, ja yrittäjät pääsevät aloittamaan ilman suuria alkuinvestointeja tai lisenssimaksuja.
– “Meillä ei ole liittymismaksuja eikä konseptimaksuja. Yrittäjä saa valmiin paketin, ja toimintamalli on rakennettu niin, että mukaan lähteminen on mahdollisimman helppoa”, Kuusimaa kertoo.
Ensimmäinen askel kasvuun vaati rahoitusta
Yhteistyö Vaurauden kanssa alkoi, kun Kuusimaa osti liiketoiminnan itselleen. Ilman Vaurauden välittämän rahoituksen ja pankkirahoituksen kokonaisuutta kauppa ei olisi aikoinaan toteutunut.
– “Vuonna 2017 Vauraus oli keskeisessä roolissa. Heidän välittämällään rahoituksella yrityskauppa saatiin maaliin. Myöhemmin he ovat olleet mukana myös muiden autogrilli yksiköiden rahoittamisessa.”
Lisäksi Vauraus on tarjonnut tukea kassavirran tasaamiseen silloin, kun liiketoiminta on vaatinut joustoa.
Rahoitusprosessin nopeus ja henkilökohtainen palvelu vakuuttivat
Kuusimaa sai kuulla Vauraudesta rahoituskonsultin kautta. Kokemus oli myönteinen heti alusta lähtien.
– “Yhteydenotto johti nopeasti prosessissa etenemiseen. Vauraudella on joustava ja toimiva malli.”
Erityisesti Kuusimaa kiittelee henkilökohtaista yhteistyötä ja jatkuvuutta.
– “Meillä on ollut samat yhteyshenkilöt koko ajan. Se on poikkeuksellista ja tärkeää. He tuntevat meidät ja me heidät. Tuntuu, että yhteistyö on aidosti läheistä, eikä vain kasvotonta asiointia verkon kautta.”
Yrittäjyys on valintoja ja oikeat kumppanit ratkaisevat
Vaurauden välittämä rahoitus on mahdollistanut isoja loikkia eteenpäin: investoinnit kiinteistöihin, laajentuminen uusille paikkakunnille ja toimintamallin kehitystä eteenpäin.
Kuusimaa suosittelee Vaurauden palveluita muille yrittäjille. Oli kyse sitten osarahoituksesta pankin rinnalla tai koko hankkeen rahoittamisesta.
– “On tärkeää, että on kumppani olemassa, jonka kanssa on mahdollista rahoittaa projekteja, joissa on myös pankkirahoitusta mukana. Vauraus sopii rahoituskumppaniksi niin kokonaisten hankkeiden rahoittamiseen kuin myös osarahoittajana projektille. Heihin kannattaa olla yhteydessä heti, kun rahoitustarve ilmenee.”
Hän korostaa, että pelkkä raha ei ole se suurin hyöty.
– “Yhteistyö Vaurauden kanssa on kokonaisvaltaista. Siellä todella halutaan ymmärtää, mitä ollaan tekemässä. Kun soittaa, saa heti oikean henkilön kiinni, eikä tarvitse odottaa viikkoja päätöstä.”
Kuusimaa on tyytyväinen päätökseensä lähteä yhteistyöhön Vaurauden kanssa. Hän uskoo, että moni hänen tekemänsä kasvupäätös olisi jäänyt toteutumatta ilman tätä kumppanuutta.
– “Jos ei olisi ollut rahoitusta, ei olisi ollut yrityskauppaa. Vauraus on ollut keskeinen osa meidän kasvutarinaamme.”
Suositus muille yrittäjille: ota selvää vaihtoehdoista
Hänen tärkein neuvonsa muille yrittäjille on yksinkertainen:
– “Ottakaa selvää vaihtoehdoista ja tutustukaa eri rahoitusmalleihin. Rahoitusratkaisu voi avata mahdollisuuksia, joita et muuten voisi hyödyntää. Kun yhteistyö toimii, se antaa tilaa keskittyä olennaiseen eli liiketoiminnan kasvattamiseen.”

